Valitse sivu

Yours Mine Designin vuosi 2019

 

Vuosi 2019 on nyt onnellisesti ohi – ja minkälainen vuosi se olikaan! Vaikka uusi vuosi ja kokonaan uusi vuosikymmen onkin jo pyörähtänyt täysillä käyntiin, on mukava istahtaa vielä hetkeksi muistelemaan mennyttä vuotta. Keitä vaikkapa kupponen teetä, kääriydy vilttiin ja hyppää mukaamme muistelemaan vuotta 2019!

 

Kevätaurinko paistaa kirkkaasti

Hoodies Sac_hupparipussi_vauvojen huppari_huppari_roosa_hiekka_sininen_turvakaukalo_rattaat_unipussi

Vuosi piti sisällään paljon arkista puurtamista, mutta tämän lisäksi suuria unelmia täyttyi jo heti alkuvuodesta. Vuoden 2019 ensimmäinen suuri askel oli yhteistyö brittiläisen House & Garden -lehden kanssamaaliskuussa. Huhtikuussa unelmat kävivät toteen, kun yhteistyö brittiläisen Voguen kanssa astui voimaan! Huikea keväämme huipentui Helsingin Messukeskuksessa, kun olimme ensimmäistä kertaa mukana Lapsimessuilla. Messut sisälsivät vauhdikasta meininkiä ja ihania kohtaamisia teidän kanssanne. Esittelimme messuilla myös ensimmäistä kertaa uusia tuotteitamme, muun muassa ihanan Baby Hoodie Sacin!

 

 

 

 

unipesä_lammas_merinolammas_pohjavilla_kihara_kihartuva_ei kutita_paloturvallinen_kevyt_lämmin_antibakteerinen_tehokas kosteuden siirtäjä_älytuote_luonnon älytuote_british_british vogue_vogue magazine_luxury_luxury for baby_vauvan pesä_pesä vauvalle_vauva_baby_Vauvojen unipesä_unipesä_vauva_House&Garden_kids garden_baby nest_nest for sleeping_sleeping nest_merinowool_mulesing free_100%_made in finland_hand made_finland_valmistettu suomessa_käsin valmistettu_unipesä_vauvan pesä_nest for baby_sleeping nest_tulips_tulpans_baby_best from nature_parasta luonnosta_merinovilla_jättineulottu_chunky knit_Yours Mine Design_design_nordic design_finnish design_suomalaista designia_suunniteltu suomessa_design in finland_only the best for babies_parasta vauvoille_british_british vogue_vogue magazine_luxury_luxury for baby_vauvan pesä_pesä vauvalle_vauva_baby_Vauvojen unipesä_unipesä_vauva_House&Garden_kids garden_baby nest_nest for sleeping_sleeping nest_merinowool_mulesing free_100%_made in finland_hand made_finland_valmistettu suomessa_käsin valmistettu_unipesä_vauvan pesä_nest for baby_sleeping nest_tulips_tulpans_baby_best from nature_parasta luonnosta_merinovilla_jättineulottu_chunky knit_Yours Mine Design_design_nordic design_finnish design_suomalaista designia_suunniteltu suomessa_design in finland_only the best for babies_parasta vauvoilleLisää unelmia toteutuu

 

Kesävauvaa odottaville oli tarjolla mahtava kampanja pehmoisten, merinovillaisten unipesien muodossa.

 

Heinäkuussa aurinko paistoi meille erittäin lämpimästi, kun jälleen eräs suuri unelma toteutui Yours Mine Designin liittyessä yhteistyösopimuksella Stockmannin verkkokaupan Online Exlusive- kauppiaaksi! Yhteistyö Stockmannin kanssa on työllemme valtaisa kunnianosoitus. On upeaa olla nostamassa esille suomalaista käsityötä ja laadukkaita tuotteita.

 

Syksyn tullenlämpöpussi_vauva_vauvan lämpöpussi_merinovilla_valmistettu Suomessa

 

Ilmojen viilentyessä ja kesän kääntyessä vähitellen syksyksi oli ihana kääräistä vauva muhkeaan, merinovillaiseen lämpöpussiin tai käpertyä sohvan nurkkaan käsintehdyn jättineulepeiton alle.

 

Syksy on usein muutosten aikaa ja sitä se oli myös meille! Toimintamme oli kasvanut niin, että Yours Mine Designin oli aika saada ensimmäinen täysipäiväinen työntekijänsä.

 

Syyskuussa saimme myös kunnian olla mukana Pohjoismaiden suurimmassa muotoilutapahtumassa, Helsinki Design Weekillä. Oli mahtavaa päästä Kaapelitehtaalle nimekkäiden yritysten joukkoon inspiroitumaan uudesta ja edustamaan kaikkea sitä, mitä Yours Mine Design pitää sisällään – laatua, joustavuutta, aitoutta ja luotettavuutta.

 

kaksoset_unipesä_british_british vogue_vogue magazine_luxury_luxury for baby_vauvan pesä_pesä vauvalle_vauva_baby_Vauvojen unipesä_unipesä_vauva_House&Garden_kids garden_baby nest_nest for sleeping_sleeping nest_merinowool_mulesing free_100%_made in finland_hand made_finland_valmistettu suomessa_käsin valmistettu_unipesä_vauvan pesä_nest for baby_sleeping nest_tulips_tulpans_baby_best from nature_parasta luonnosta_merinovilla_jättineulottu_chunky knit_Yours Mine Design_design_nordic design_finnish design_suomalaista designia_suunniteltu suomessa_design in finland_only the best for babies_parasta vauvoille_Vauvan puuvillapeitto - 100% öko-tex_Baby Hoodie Sac_öko-tex_puuvilla_vaunupussi_kaukalopussi_kollegepussi_kevätpussi vauvalle_vauvalle_yours mine design_EU-alueella_suunniteltu Suomessa_valmistettu EU-alueella_koko 74_koko 80_kevätvaate vauvalle_Vauvojen unipesä_unipesä_vauva_House&Garden_kids garden_baby nest_nest for sleeping_sleeping nest_merinowool_mulesing free_100%_made in finland_hand made_finland_valmistettu suomessa_käsin valmistettu_unipesä_vauvan pesä_nest for baby_sleeping nest_tulips_tulpans_baby_best from nature_parasta luonnosta_merinovilla_jättineulottu_chunky knit_Yours Mine Design_design_nordic design_finnish design_suomalaista designia_suunniteltu suomessa_design in finland_only the best for babies_parasta vauvoille_turvallinen_kaksosten unipesäSyksyllä innostuttiin tietenkin myös tulevasta, kun uudet Meidän Vuosi 2020- perhekalenterit ilmestyivät! Myös monikkoperheille tuli ihania uutisia, kun kaksosten merinovillaiset, käsin tilauksesta valmistettavat unipesät saapuivat valikoihimme!

 

Kohti uusia unelmiaMeidän Vuosi_perhekalenteri_seinäkalenteri_kalenteri_seinäkalenteri2020_perhekalenteri 2020_kalenteri 2020_Yours Mine Design

 

Loppuvuosi kului joulukiireissä joulupukin apurina toimien, kun olimme mukana perinteisellä joulutorilla Vanhan Ylioppilastalolla Helsingissä. Vuoden kruunasi tietysti Yours Mine Designin synttärit. Jo kaksi vuotta olemme saaneet kulkea tätä polkua!

 

Vuosi on pitänyt sisällään unelmien täyttymisiä, uusia upeita yhteistyökumppaneita ja mahtavia kohtaamisia asiakkaiden kanssa. Akut on nyt ladattu ja uusi Meidän Vuosi- perhekalenteri alkaa täyttyä suunnitelmista ja uusista unelmista.

 

Tervetuloa vuosi 2020! Tehdään siitä unohtumaton yhdessä! Kiitos, että olet mukana!